Kuntonyrkkeily
Kuntonyrkkeily on perinteisestä nyrkkeilystä kehitetty, kunnon kohottamiseen tähtäävä oma lajinsa. Kuntonyrkkeilyssä lyöntejä vastaan ottavat vain säkit tai ohjaajan ”pistarihanskat”, ja kuntoa kohotetaan myös lihaskuntoharjoituksilla ja muilla harjoitteilla.
Kuntonyrkkeily ehkäisee niska- ja hartiavaivoja, sillä lyönnit ja vartalokierto saavat veren virtaamaan hartian seudulla, ja ”kuntouttavat” muutoin harvoin käytettyjä lihaksia. Oikein suoritettuina iskut laukaisevat jännityksiä ja rentouttavat yleensä niin kireitä ylävartalon lihaksia. Jotta liikerata kulkisi oikein, opetellaan tekniikka koulutetun ohjaajan opastuksella alusta alkaen.
Treenejä tahdittava musiikki ja vaihteleva sisältö saavat hyvälle mielelle ja helposti unohtamaan mieltä painavat asiat. Kun vastustajana on säkki, pystyy jokainen treenaamaan tavallaan, ja oman kuntonsa mukaan.
Harjoitukset sisältävät lämmittelyn, tekniikkaosuuden, säkkikiertoharjoittelua sekä lihaskuntoharjoittelua ja loppuvenyttelyn. Lämmittelyssä luonnollinen osa on hyppynaruhyppelyllä, mutta treeneihin on yhdistelty myös pelejä ja muita sykkeenkohotuskeinoja harjoitusten monipuolistamiseksi. Tekniikka käydään läpi alkeista yhä erilaisempiin lyönti- ja väistösarjoihin edeten aina harjoittelijoiden tason mukaan.
Kuntonyrkkeilyn lihaskunto-osuus painottaa erityisesti lajissa tärkeitä lihaksia: selkää ja vatsaa, mutta myös muita lihasryhmiä harjoitetaan tasapuolisesti vuorollaan. Treenien tempo nostaa hien pintaan, ja energiankulutus on tutkimusten mukaan jopa juoksua suurempi. Lisäksi ylä- ja alaruumis saavat tasapuolisesti harjoitusta, ja koordinaatio sekä keskittymiskyky harjaantuvat kuin huomaamatta.
Kuntonyrkkeily on vauhdikas ja mukaansatempaava laji, joka sopii kaikenikäisille sukupuoleen katsomatta. Tule sinäkin kurkkaamaan, mitä treenit pitävät sisällään!
Katanan treenejä vetää Petra Malinen, Katja Tiihonen ja Satu Erkkilä.
HARJOITUSVUOROT
KUVAGALLERIA
|